Miten maissinjyvään mahtuu popcorni?

Se on niin pieni ja kivikova ja kuitenkin sen sisältä pursuaa valkoista, herkullista höttöä monin kerroin kokonsa verran. En juurikaan syö sipsejä tai karkkia, mutta poppareilla on oma paikkansa sydämessäni. Oikeimpia popsuloita ovat juurikin ne jyvistä itse kattilassa tehtävät, maissien paukkuminen kattilankanteen on aina yhtä jännittävää ja minä itte -tyylillä tehdessä saa valita rasvan ja suolankin määrän juuri itselleen sopivan vähäiseksi.

Toinen paikkansa maailmassa ansaitseva popparikategoria on leffapopcornit, vaikka onkin aina yhtä vaikea valita minkäkokoiset paukkumaissit nyt otetaan että riittää tarpeeksi niin popparirohmulle miehelle kuin vaatimattomammalle vaimollekin. Pakkaa sotkee entisestään jos leffateatterissa on vielä tarjouksessa vesipullo + tietynkokoiset popparit, koska tarjoushan pitäisi tietysti käyttää hyödyksi mutta ne popcornit on sitten kuitenkin ehkä vähän liian pienet. Toisaalta jos ollaan käyty syömässä ennen leffaa, ei poppareita tee mielikään niin paljoa, mutta mikään ei olisi -ainakaan miehestä- katastrofaalisempaa kuin popcornien loppuminen kesken leffanautinnon, varsinkin jos vaimo on väittänyt ettei aio syödä montaa ja vie silti viimeisen kourallisen.

Sitten on tietysti vielä mikropopcorneja, mutta ne saisi minun puolestani tuhota maailmasta vaikka saman tien, koska mikropopparit ovat aina liian suolaisia, kärtsäävät poikkeuksetta tai jäävät poksahtamatta tai molempia ja ovat vielä tuhottoman kalliitakin kattilaversioon verrattuna.

Tämän poksahtavalle maissille kirjoitetun oodin oli lähinnä tarkoitus toimia ulkoasutestinä mutta toimikoon se myös uuden blogin ekana tekstinä osoittamassa, että omaan blogiinsa voi ihminen kirjoittaa todellakin ihan mitä vaan, milloin vaan ja välittämättä siitä kiinnostaako ketään pätkän vertaa.